Viimeisimmät kisat eivät olleet menneet aivan putkeen: ensin kiesit hajoavat VVJ-cupissa, heti seuraavalla viikolla he B-suoritus keskeytyy myrskyn vuoksi, sitten katoaa luottokortti ja kännykkä hajoaa... Kaiken huippu oli kun kouluradankin keskeyttänyt myrsky repi myöskin kotitallin vanhasta heinäladosta tuulensuojat irti, lennättäen ne suoraan talon kuistille lasipöydän rikkoen. Ei, onni ei ole ollut Iivarin puolella oikeastaan koskaan, ei varsinkaan viimeisimpinä viikkoina. Ei ollut siis ihme että Iivarilla ollut erityisen suuria odotuksia tältäkään päivältä: suoritus sujuisi varmasti yhtä hyvin kuin ankan syysmuutto... Kohtaloonsa alistuneena mies tervehti tuomareita, jo valmiiksi hiukan anteeksipyytävän oloisena.
Ihmeekseen Iivari sai huomata ettei kaikki ollutkaan mennyt vielä pieleen. Ilma oli kirpeän syksyinen ja kuulas, Meáirleachkin liikkui tahdikkaasti ja kevyesti eikä vaappunut ja raahustanut kuten yleensä tuolla tupsujalkaisella tankilla oli tapana. Pysähdys, neljä askelta peruutusta, harjoitusravia... Tämähän saattaisi jopa onnistua!
Iivarilla oli yleensä ennemminkin taipumus hautoa julmaa verikostoa onnettarelle joka ei koskaan tuntunut olevan hänen puolellaan, mutta tänään hän tekisi ehkäpä —lyhyen— aselevon. Sillä ehdolla että Meáirleachin suitsia koristaisi päivän päätteeksi ruusuke, tietenkin.
Ja sinivalkoinen ruusuke löytyy.
