maanantai 12. toukokuuta 2014

Klassista lanteenkeikutusta

"Tuonneko minun on kiivettävä?" ajatteli Iivari katsellessaan edessään seisovaa jyhkeää mustaa kouluoria, jonka säkäkorkeus oli lähempänä 170 cm. Jos hevonen olisi ollut oma tai edes tuttu ei ongelmaa olisi ollut, mutta nyt oltiinkin todellisen jännän äärellä: Iivari oli muitta mutkitta suostunut käymään kokeilemassa uuden tuttavuutensa Fehér Zaj-nimistä noniusoria. Oli kuulostanut hienolta idealta käydä vähän tuuppaamassa oikean, hienon kouluhevosen kanssa, mutta nyt kun Iivari pungersi itseään massiivisen mustan satulaan alkoi epäilyksen peikko kurkistelemaan piilostaan. Ei, mokailu ja tippuminen eivät haitanneet Iivaria, tai siis eivät haitanneet jos hän oli yksin. Se tässä ongelmana olikin että orin omistaja Elisa oli tietenkin paikan päällä katsomassa, kuvaamassa ja kertomassa miten mopo toimii. Jos Iivari siis mokailisi tai ei osaisi ratsastaa oikein, olisi sillä silminnäkijä ja huonolla tuurilla valokuviakin murentamassa miehen imagoa ryhdikkäänä ratsastajana. Ei hyvä.

"Nakke on tosi kiva ratsastaa kunhan et käytä liikaa ohjaa, pelaa istunnalla lähinnä" Elisa ohjeisti rinnalla kävellen kun Iivari kokoili ohjia —apua, onko niitä oikeasti näin paljon—  käsiinsä ja nyökkäsi aavistuksen verran liian rajusti. Vainoharhainen mieli lähti heti laukkaamaan: näyttikö hän muka ratsastaessa siltä että ei käyttäisi lähinnä istuntaansa vaikka kuinka yritti panostaa ohjattomuuteen aivan periaatteesta? Oliko hän jännittyneen näköinen? Istuikohan hän niin kumarassa ettei antanut vaikutelmaa istuntansa ja lonkkansa hallitsevasta ratsastajasta? Iivarin teki mieli kysyä istuihan hän suorassa, muttei kehdannut. Sen sijaan hän vilkuili sivusilmällä hevosen omistajan ilmeitä ja kehonkieltä: mikään ei vaikuttanut ainakaan vielä siltä että hän olisi huomannut hevosensa kohdanneen suurempaa vääryyttä ratsastajan taholta.

Siinä Elisa oli ainakin oikeassa että Nakke oli mitä mukavin ratsastaa. Kun Iivari rentoutui eikä enää maalaillut piruja seinille huomattuaan orin rauhallisuuden, alkoi ratsu rentoutumaan ja myötäämään ratsastajansa mukana. Sivusta katsottuna Nakke oli näyttänyt Iivarista todella jyhkyltä, mutta nyt hevonen tuntui kevyeltä kuin kukkanen ja keveni entistä enemmän sitä mukaa mitä enemmän ratsasti. Vautsivau, tältäkö tuntuu oikea ravilisäys?! "Anna sille tilaa lisätä vielä enemmän!" Elisa huudahti kameran takaa salaman räpsähdellessä maneesin riittämättömässä valossa. Mitä, siis vieläukö enemmän? Nähtävästi kyllä. Yks-kaks-yks-kaks, lanteet antoivat vuoronperään etujaloille tilaa liikkua samalla kun Iivari olisi voinut kyynelehtiä helmiä silkasta ihastuksesta. Hän ei ollut koskaan ennen ollut tällaisen hevosen satulassa eikä mennyt yhtä vaivattomasti ja pehmeästi. Nakke pärskähteli ja huiskautti häntäänsä laukannostossa joka oli kuin pilveltä pilvelle liitämistä. Se olisi voinut jatkua ikuisuuden...

Illalla Iivari katseli haikeana kuvia joita Elisa hänelle lähetti. Joskus tuntee ratsastavansa todella hyvin ja sitten valokuvat paljastavatkin karun totuuden siitä miten hevosen takamus onkin oikeasti vielä tallissa ja istunta ryhteineen perunasäkkimäistä, mutta nämä kuvat näyttivät tasan tarkalleen yhtä hyviltä miltä ratsastaessakin oli tuntunut. Nakke oli ollut mahtava, eikä tarvitse ehkä mainitakaan kuka haaveili samantasoisen kouluhevosen löytämisestä Zeninkin hevoskaartiin... 

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Munaa, munaa

ERJ Cup huhtikuu 2014

Iivari tuijotti puhelimen luuria epäuskoisena. Tässä oli pakko olla joku juoni, kuka nyt lähtisi vakavissaan yhdistämään munajahtia estekisoihin...? Joku aivan tasan tarkkaan yrittää nyt höynäyttää häntä ja saada nolattua koko ratsukon sillä että Iivari tähyilisi olemattomia pääsiäismunia esteiden seasta. Hän olisi kyllä muutenkin varsin hemaiseva näky siitepölyallergian suoman nuhan ja turvotuksen ansiosta, mutta edes joku ylpeys sitä oli nyt säästettävä. Olisihan se näin pääsiäisen kunniaksi kiva lisä jos kisoihin olisi oikeasti ympätty munanetsintää, mutta jotenkin Iivaria epäilytti: miksei kisakutsussa oltu ilmoitettu edes rivien välistä mistään tällaisesta? Tai kai nyt kansliassa oltaisiin edes voitu asiasta mainita, ja olisiko oikea munajahti muka näin salamyhkäistä? Eivätkö kaikkien kilpailijoiden pitäisi silloin tietää siitä, miksi siis kuiskia? Nämä ja sadat muut ajatukset pörräsivät Iivarin päässä verryttelyä sotkien, ja kun nuoren miehen oli lopulta aika astella pääsiäisteemaiselle radalle oli kuin tuon kypärän alla olisi muhinut painekattila. Kaikesta huolimatta sana "yllätyspalkinto" kutkutti hänen mieltään...

Aurinko porotti harvinaisen lämpimässä kevätsäässä ja sulatti pikkuhiljaa aivojakin pehmeämmiksi, tai ainakin siltä Iivarista tuntui. Kuvitteliko hän vain vai valuiko hänen otsalohkonsa oikeasti juuri sieraimia pitkin ulos?

Iivari pyyhkäisi kädellä nenäänsä, valkoinen hansikas tuhraantui punaiseksi. Aivot pysyivät paikoillaan mutta komean nenäverenvuodon jatkuva niistäminen ja ryystäminen oli antanut. Iivari mutisi kironsa paidan kaulukseen samalla kun kello kilahti: syteen tai saveen! Lilyn kaviot rummuttivat pöllyävää hiekkaa veripisaroiden kirjoessa kengättömiä kavionjälkiä. Iivari ratsasti kirjaimellisestikin verenmaku suussaan, ainoana ajatuksenaan seuraava este, ja sitä seuraava, ja sitä seuraava... Kukaan ei tuntunut huomaavan ratsastajan ongelmaa ennen kuin veri tursui jo leualta valkoiselle paidalle: samalla hetkellä kun lipunnostaja huitoi toimitsijoille alkoi värikkäät valopallot tanssimaan kissanpolkkaa Iivarin silmissä, hänen otteensa herpaantui ohjista ja Lily meni hämilleen jäätyään äkkiseltään yksin. Hätäratkaisuna tamma sinkaisi kuutosesteellä sivuun hervottoman ratsastajan jatkaessa matkaansa kohti pystyesteen juurta. Iivari kierähti pehmeällä kuperkeikalla hiekkaan väistäen nippanappa tolpan, jääden retkottamaan puoliksi kukkalaatikon päälle harvinaisen epämukavassa asennossa. Miehellä itsellään ei ollut tästä kuitenkaan harmainta aavistustakaan, sillä juuri sillä hetkellä hän oli autuaassa offline-tilassa.

Iivari havahtui askelien ääniin ja kaikuina kantautuvaan puheeseen. Hän avasi  silmänsä ja koitti tarkentaa katsettaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Veri pursui nyt jo toisestakin sieraimesta, päätä särki, hän oli laskeutunut vatsa edellä jonkun kovan päälle ja olo oli mitä sekavin. "Joo, hengissä ollaan ja ottakaa Lily kiinni, joo, joo" vastasi tämä lentäjän poika kysymyksiin samalla kun joku tarrasi toisesta kainalosta kiinni ja toinen toisesta. Ja mitä Iivari haparoivalla katseellaan näkikään... Hän oli onnistunut kierimään istutusten sekaan piilotetun muovimunan päälle! Örähtäen mies kyykkäsi takaisin alas — ja oli pyörtyä uudestaan — napatakseen yhden strassikoristeisista Fabergén pääsiäismunan jäljennoksistä käteensä. "Kai tämä lasketaan löytämiseksi?" Iivari kysyi verta sylkien.

Sijoitusta ei tullut, mutta Iivarin istuessa ensiapupisteessä tupot sieraimissa ja vesilasi kourassa tuli toimitsija ojentamaan hänelle ihan oikean suklaamunan pääsiäistoivotusten saattelemana. No, ihan tyhjin käsin ei sentäs tarvinnut kotiin lähteä.

"Hy'ää bääsiäisdä!" toivotettiin nasaaliäänellä takaisin.